[0:00]Hei, tänään aloitetaan uusi sarja. Yksin selviytyvästä kohti turvallista yhteyttä. Ja tässä on viisi osaa. Tänään on tosiaan ensimmäinen osa tästä viidestä viiden sarjasta. Ja tervetuloa mukaan. Ooksä koskaan miettinyt, miksi maailma tuntuu sulle raskaammalta kuin muille? Miksi sä väsyt ihmisiin, vaikka kaipaat yhteyttä? Miksi vetäydyt, vaikka sä et haluaisi olla yksin? Miksi olo on usein niin kuormittunut ilman mitään näkyvää syytä? Ja miksi mahdollisesti samalla aikaa sun sisässä on kaksi vastakkaista kokemusta, että mä haluan olla rauhassa ja mä en halua olla niin yksin? Jos sä tunnistat tän ristiriidan, niin tää sarja on just sulle. Ja tää lähtee siitä, että moni herkkä, syvästi reagoiva ihminen on oppinut pärjäämään valitettava yksin. Ei siksi, että hän ei kaipaisi muita, vaan siksi, että hänen hermosto kuormittuu. Koska yhteys väsyttää. Ehkä siellä on myös välttelevää kiintymysuhdetta, eikä ole koskaan saanut oppia, miltä turvallinen yhteys tuntuu. Ja taas kerran tää ei ole tarina mistään heikkoudesta, ei todellakaan, vaan tää on tarina hermostosta, kiintymysuhteista, selviytymisestä, yksinäisyydestä, joka syntyy kun nää kaikki yhdistyy. Ja tässä viisiosaisessa sarjassa me puretaan auki, mitä on PDA-piirteet ja aistikuormitus. Mitä ne tarkoittaa? Miksi yksin selviytyminen on useinkin opittu kiintymysuhteellinen? Ja miten välttelevä kiintymys ja emotionaalisen turvan puute rakentaa yksinäisyyttä? Myös miksi vahva, itsenäinen ihminen voi olla sisäisesti syvästi yksin? Ja ennen kaikkea miten tästä voi siirtyä kohti turvallista yhteyttä, ilman, että menettää itseään? Taas kerran tämän sarjan tavoite, niin minkään videon tavoite täällä kanavalla ei ole leimata, ei diagnosoida, eikä patologisoida. Vaan tehdä yksi asia. Auttaa sinua ymmärtämään itseäsi, ehkä myös jotain läheistäsi syvällisesti. Ei häpeän kautta, vaan rakenteellisen ymmärryksen kautta. Koska kun sä ymmärrät rakennetta, niin sä voit lakata syyttämästä itseäsi. Ja kun sä lakkaat syyttämästä itseäsi, niin sä voit alkaa rakentaa uutta. Ja nyt mennään suoraan asiaan. Lähde tarkastelemaan mitä on PDA-piirteet. Nyt kun mä puhun tässä yhteydessä niin sanotusta PDA-piirteistä, niin en tarkoita mitään virallista diagnoosia tai lääketieteellistä luokitusta. Kyse on enemminkin kuvaavasta tavasta hahmottaa sitä, miten eri tavoin ihmisten hermosto reagoi ja käsittelee tietoa. Ilmiö osittain sama kuin mitä tutkimuksissa kutsutaan esimerkiksi herkkyydeksi, aistia ja käsitellä tietoa, eli sensory processing, sensitivity, tai ympäristöherkkyydeksi. Ja näissä on havaittu, että ihmiset eroaa siinä, kuin voimakkaasti he reagoi ympäristöön. Osa käsittelee ärsykkeitä syvemmin ja reagoin niihin herkemmin. Ja tutkimusten perusteella tähän liittyy tyypillisesti esimerkiksi nyt sitten aistitiedon tavallista perusteellisempi käsittely. Voimakkaammat reaktiot tunteisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, sekä herkempi kuormittuminen tietyssä tilanteessa, esimerkiksi melu, kiire, paine on tämmöisiä. Nyt sitten aivotutkimuksissa on myös nähty, että tämmösillä ihmisillä tietyt tunteisiin, empatiaan ja tarkkaavaisuuteen liittyvät aivoalueet aktivoituu voimakkaammin. Nyt on kuitenkin tärkeää huomata, että tätä ei voi selittää yhdellä asialla, niin kuin ei mitään ihmisessä, kuten vaikka dopamiinilla. Nyt taustalla on usean hermoston järjestelmän yhteisvaikutus. Ja lisäksi tää herkkyys ei ole pelkästään haitta todellakaan, vaan tutkimusten mukaan sama ominaisuus tarkoittaa sitä, että enemmän kuormitusta haastavissa olosuhteissa, mutta myös parempaa sopeutumista ja vahvempia myönteisiä kokemuksia hyvissä olosuhteissa. Eli kolikon kaksi puolta, eiks niin? Eli kyse ei ole siitä, että joku olisi liian herkkä persoonaltaan, eikä ole kyse pelkästään myöskään biologiasta, vaan kyse on siitä, miten hermoston toiminta, persoonallisuus, elämänkokemukset, nämä kaikki yhdessä muovaa nyt tapaa reagoida ympäröivään maailmaan. Ja ensiksi me tarkastellaan biologistä herkkyyttä ja temperamenttitutkimuksia. Eli niissä on jo vuosikymmeniä osoitettu, että ihmiset eroaa synnynnäisesti reaktiivisuudessa ja tämähän me tiedetään jokainen. Mutta Jerome Kaganin klassiset tutkimukset Harvardissa 80 ja 90-luvulla osoittaa, että osa lapsista reagoi voimakkaammin uusiin ärsykkeisiin. Heidän sykeminen nousi herkemmin, kortisolitasot kohosi nopeammin ja motorinen levottomuus lisääntyy. Ja tää ei ollut opittua, vaan se oli biologista. Nyt sit myöhemmin Ilain Aaronin tutkimus, Highly Sensitive Person HSP, mistä tulee lyhenne, niistä piirteistä osoitti, että noin 15-20% väestöstä käsittelee ärsykkeitä syvällisemmin ja reagoi herkemmin, sekä negatiivisiin että positiivisiin ärsykkeisiin. Ja tutkimuksissa on myös havaittu, että voimakkaampi aivotoiminta, ärsykkeiden käsittelyalueella, eli MRI:ssä kuvattuna, on syvempi informaation prosessointi ja korkeampi emotionaalinen responsiivisuus liittyy toisiinsa. Ja tää ei ole mikään häiriö, vaan se on temperamenttivariantti. No, sit osa ihmisistä on dopamiiniherkempiä. Eli dopamiini liittyy nyt siis motivaation palkitsemiseen ja ärsykeherkkyyteen. Ja joillakin ihmisillä dopamiinijärjestelmä reagoi herkemmin. Innostus nousee nopeasti tai kiinnostus syvenee voimakkaasti, mutta sit myös ylikuormitus voi tulla nopeasti. Ja tutkimus osoittaa, että dopamiinireseptorien geneettiset variaatiot vaikuttaa siihen, kuinka voimakkaasti ihminen reagoi ympäristön ärsykkeisiin ja palkkioihin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sama työpäivä, joka on toiselle okei, voi toiselle ollakin sitten neurobiologisesti tosi kuormittava. No, sit on aistiyliherkkyys eli sensorinen prosessointi, ja sensorisen prosessoinnin herkkyyttä on tutkittu sekä neuropsykologian että kehityspsykologian kentällä. Sit joillakin on herkkä hermosto, eli hän havaitsee pienempiä ärsykeeroja, hän reagoi nopeammin ympäristömuutoksiin ja tarvii enemmän palautumisaikaa. Eli aivot ei ota vain vastaan ärsykettä, vaan ne käsittelee, prosessoi sen syvällisemmin ja laajemmin. Tää voi näkyä nyt esimerkiksi siinä, että jollekin melu kuormittaa paljon nopeammin, moniajo väsyttää, eli tietoa eri suunnista, sit on sosiaalinen ympäristö kuluttaa voimakkaasti. Ja nyt tämmönen kuormittuva hermosto, niin miten se autonominen säätely tapahtuu? Eli Polyvagaali teoria, Stephen Porges, on tuonut ymmärrystä nyt autonomisen hermostosäätelystä. Eli herkkä hermosto siirtyy helpommin nyt sinne ylivireyteen, eli tulee sympaattinen aktivaatio tai alivireyteen lamaantumiseen. Nyt jos ärsykkeitä on paljon, eikä yhteissäätelyä sit ole, niin hermosto ei palaudukkaan tasapainoa yhtä nopeasti sinne sietoikkunaan. Tää ei tarkoita mitään heikkoo psyykettä todellakaan, vaan se tarkoittaa korkeita reaktiivisuutta. No miksi tällä on väliä? Koska ilman tätä ymmärrystä moni alkaa patologisoida itseänsä valitettavasti ja alkaa ajattelemaan, että mä oon liian herkkä. Mä oon liian kuormittuva. Mussa on jotain vikaa. Mut sit kun me aletaan ymmärtää biologisen herkkyyden tutkimusta, temperamenttieroja, dopamiinireaktiivisuutta ja sensorista prosessointia, niin se kuva muuttuukin. Kyse ei ookaan viasta, vaan kyse on hermoston tavasta olla maailmassa ja yhteydessä ympäristöön. Otetaan vaikkapas kuvitteellinen esimerkki tähän. Eli kaksi ihmistä menee samaan illanviettoon. Molemmat viettää siellä kolme tuntia vaikkapas. Sit toinen henkilö lähtee kotiin virkistyneenä ja toinen henkilö lähtee kotiin ylivirittyneenä, väsyneenä ja ärtyneenä. Ero ei ole missään luonteessa. Ero ei ole sosiaalisessa kyvykkyydessä, vaan hermoston käsittelykapasiteetissa. Nyt jos tämmönen toistuu vuodesta toiseen ilman ymmärrystä, syntyy häpeä. Ja jos tää ymmärretään rakenteena, niin syntyykin itsemyötätunto ja siitäpä me päästään seuraavaan eli ratkaisevaan kysymykseen, joka on mitä tapahtuu, kun tämmönen herkkä ja kuormittava hermosto ei saakaan turvaa toisesta ihmisestä, vaan oppii säätelemään kaiken pienestä pitäen yksin? Siitä alkaa tän sarjan syvempi taso. Ja tänään me aloitetaan siitä hermostosta, eli siitä, että miksi maailma voi tuntua liialta. Miksi aistikuormitus väsyttää niihin syvästi? Ja miksi sä tarvitset enemmän palautumisaikaa kuin moni muu? Ja ennen kaikkea, entäpä jos sä et ole liikaa? Vaan sä ootkin ollut liian pitkään yksin sun kuorman kanssa. Ootko sä koskaan miettinyt, miksi tavallinen päivä väsyttää sua enemmän kuin muita? Miksi vaikka kauppareissu voi tuntua maratonilta? Miksi yksi vaikea keskustelu pyörii mielessä tuntikausia, luupilla jää pyöriin? Miksi iltaisin sä oot täysin tyhjä, vaikka sä et ole tehnyt mitään erityistä? Ja miksi samaan aikaan sä ajattelet, että mun kyllä pitäisi kestää enemmän? Miksi mä oon näin herkkä? Miksi muut mun ympärillä olevat ihmiset ei reagoi näin? Ja nyt jos nää kysymykset tuntuu susta tutuilta, niin jää kuuntelemaan. Jatketetaan matkaa. Eli jos susta tuntuu ja nyt siltä, että tää kertoo musta, niin napsauta ja tilaa tää kanava. Se on kaikista helpoin tapa pysyä mukana tässä viisiosaisessa sarjassa, jossa me rakennetaan ymmärrystä ja uutta sisäistä perustaa ja myös sitten askel kerrallaan tasapainoisempaa perustaa. Mut mitä siis on PDA ja miksi sillä on väliä? Silloin kun mä puhun PDA-piirteistä, niin mä en puhu diagnoosista, mä en puhu leimasta, mä en puhu siitä, että mussa olisi jotain erityistä vikaa tai erityistä lahjakkuuttakaan, vaan mä puhun silloin hermoston rakenteesta. Ja niillä PDA-piirteillä mä viittaan nyt yhdistelmään, jota on siis se biologinen herkkyys, dopamiiniherkkyys, aistiyliherkkyys ja kuormittuva hermosto. Ja tää tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että sun hermosto reagoi voimakkaammin ja syvemmin kuin monilla muilla. Ja sillä on väliä, koska jos sä et ymmärrä sun rakennetta, niin sä helposti lähdet tulkitsemaan sun reaktioita sun luonteen tai persoonan heikkouksiksi.
[13:43]Mutta mitä se biologinen herkkyys sitten tarkoittaa? No se tarkoittaa sitä, että sun hermosto on vastaanottavainen. Se ei suodata maailmaa kevyesti, vaan se kerää paljon tietoa ja aistia sitä paljon. Ja nyt kun sä astut huoneeseen, niin sä et näe vaan huonetta, vaan sä aistit tunnelman. Sä huomaat ilmeitä, sä rekisteröit äänen sävyt ja sä huomaat herkästi kuka jännittynyt. Ja tämä tapahtuu usein automaattisesti, että sä menet sinne huoneeseen ja sä päätät, että nyt mä analysoin, vaan sun hermosto tekee sen sun puolesta, ja vaikka sä päätät, että nyt mä en analysoi, niin sun hermosto silti tekee sen. No, miksi kuormitus sitten kasvaa helposti? Tässä on kyse dopamiinista ja sen herkkyydestä, ja se vaikuttaa siihen miten sä reagoit ärsykkeisiin. Sä voit innostua voimakkaasti tai sä voit upota syvälle kiinnostuksen kohteeseen, mut sit sä voit sen vuoksi myös ylikuormittua nopeasti. Ja moni PDA-piirteinen ihminen kokee tämän kaaren, on ensin alkuinnostus, sit tulee keskikohta semmonen ylivirittyneisyys ja lopulta totaalinen uupumus, koska hermosto ei nyt säätelekkään sitä ärsykettä sua yhtä tasaisesti. Eli aistiyliherkkyys ei tarkoita, että sä et kestä mitään, eihän, vaan se tarkoittaa sitä, että sä aistit enemmän. Esimerkiksi kirkkaat valot voi tuntua susta ihan liian kirkkaalta. Äänet tuntuu kovemmalta kuin jostain toisesta. Ja niinpä sosiaalinen puhesoreina voikin kuluttaa, ja moneen asian yhtäaikaisuus sit kuormittaa, koska sä keräät niin paljon tietoa. Ja siksi on tärkeää tietää tämä. Kuormitus ei aina sit tunnukaan hetkessä, vaan se voi kertyä. Otetaas tähän vaikka semmonen käytännön, kuvitteellinen esimerkki kuitenkin. Ja kuvitellaan tavallinen perjantai. Työpäivä on ollut normaali, ei kriisejä, ei mitään draamaa, mutta aamusta alkaen avokonttorissa taustamelua, kollega, joka oli kireä. Kolme keskeytystä, kun sä yritit tehdä jotain. Yksi sähköposti, jonka sävy jäi mietityttämään, sit oli lounas meluisessa ravintolassa ja iltapäivällä kiireinen Teams-palaveri. Ja mikään näistä yksin hän ei ole mikään iso asia, mutta jos sulla on PDA-piirteitä, niin sun hermosto on pyrkinyt käsittelemään ja käsitelleet, se käsittelyyn sitä kaikkea. Ja niinpä se on rekisteröinyt siellä päivän aikana tunnelman, tulkinnut eri äänen sävyjä, reagoinut ärsykkeisiin ja säätänyt itseään jatkuvasti. Ja nyt kun sä tuut kotiin, niin sä tunnet ärtyneisyyttä, etkä tiedä miksi. Sit sun puoliso kysyy, että no, mikäs sulla on? Ja sä ajattelet, että no en tiedä, jotakinhan mussa varmaan on vialla. Todellisuudessahan sun hermosto on jo nyt ihan täynnä, ylikuormittunut. Ja muista, että tää ei ole kyse mistään heikkoudesta, muista, kyse on kapasiteetista, hermoston kapasiteetista. Nyt sitten tämmönen syvä prosessointi mitä tapahtuu? Sä prosessoit niitä asioita syvästi, ja PDA-piirteisiin kuuluu tämmönen syvä prosessointi. Nyt jos joku sanoo jotain epämääräistä, niin sä et kuule vain sitä lausetta ja pysty ohittamaan sitä, vaan sä lähdet analysoimaan. Mitäs tää tarkoitti? Oliks nyt tää sävy, mikä tää sävy oli? Oliks tää piikittelevä, mikä tää oli? Oliks vika mussa? Olinko mä liian suora? Sanoinko mä jotain väärin? Moni muu ihminen pystyy siirtyä eteenpäin, mutta sä jäät prosessoimaan sitä, mitä tapahtuu. Oisko mun pitänyt toimia toisin? Tää ei välttämättä yliajateltua luonteen piirteenä, vaan se on lisäksi hermoston tapa käsitellä tietoa. Toki siitä voi tulla yliajatella, mutta miksi tällä on niin suuri merkitys nyt ymmärtää? Koska jos sä et tiedä tätä, niin sä tulkitset asioita ja itseäsiikin väärin silloin. Eli sä tulkitset sun oman kuormittumisen heikkoudeksi, sun vetäytymisen epäsosiaalisuudeksi, ärtyneisyyden huonoksi luonteeksi ja syvän tunnekokemuksen liiallisuudeksi. Mut jos sä ymmärrät sun hermoston rakennetta, niin se asetelma voi muuttua. Sä et enää kysykkään itseltäsi, että miksi mä oon tämmönen, vaan sä kysyt, että mitäs mä voisin rakentaa mun elämän niin, että mun hermostolla on aikaa palautua? Ja tärkeä oivallus tässä on, että sä et ole liikaa. Sun hermosto vaan reagoi paljon ja paljon. Ja jos sä oot elänyt ympäristössä, jossa tätä ei ole ymmärretty, niin sä oot voinut alkaa hävetä näitä piirteitä itseensäsi. Ehkä niitä on sanottu, että sä oot liikaa. Mutta PDA-piirteet ei ole mikään virhe. Ne on kapasiteetti, jotka ilman turvaa ja säätelyä muuttuu sit kuormaksi. Ja just tästä alkaa seuraava vielä tärkeämpi kysymys. Mitä tapahtuu, kun herkkä ja kuormittava hermosto yhdistyy siihen, että sä oot oppinut selviytymään yksin? Miten syntyy ihminen, joka tarvii turvaa, mutta ei osaa pyytää sitä? Ei ole sisäistä lupaa pyytää sitä, ehkä. Siihen me pureudutaan seuraavassa jaksossa. Ja nyt jos tää aihe resonoi sinussa sillä tavalla, että tää kertoo musta, niin tilaa kanava, pysy mukana tässä sarjassa. Tämä on sarja siitä, miten herkkyys voi muuttua yksinäisyydeksi. Ja miten siitä rakennetaan tie kohti turvallista yhteyttä. Kiitos, kun katsoit ja nähdään seuraavalla videolla. Heippa.
