Läheisriippuvuudesta toipumisen 7 vaihetta

[0:00]lähes riippuvuudesta. Ei toivota yhdellä oivalluksella, eikä yhdellä rajalla. Vaan se on matka, jossa yksilö ei ainoastaan opi jättämään haitallisia suhteita, vaan alkaa rakentamaan uudelleen yhteyttä itseensä tai ehkä ensimmäistä kertaa elämässä aitoon yhteyttä. Ja tää matka ei ole helppo. Se vaatii kivuliioita, luopumisia, vanhojen selviytymiskeinojen purkua ja myös uusien tapojen opettelua. Mutta just sen tilalle syntyykin jotain parempaa ja toivottavasti pysyvämpää ja se on sisäinen turva, rauha ja eheä identiteetti. Ja tällä videolla me käydään läpi lähesriippuvuudesta toipumisen seitsemän vaihetta. ei nyt vaan ymmärryksen tasolla, vaan käydään sit myös vähän läpi, miten tapahtuu kehollisesti tunne-elämässä ja arjen valinnoissa. Ja jokainen näistä vaiheista on osa syvempää vapautumista pois siitä, mikä ennen sattui ja kohti sitä, mikä tukee hyvinvointia tänä päivänä. Ja jos sä olet joskus kadottanut itsesi ihmissuhteessa tai huomaat, että sä oot hukassa itseltäsi, niin katso tää video. Ja tää ei ole mikään tarina selviytymisestä, vaan tää on vinkki siitä, miten sä palaat kotiin itseesi. Ja lähdetään käymään heti samantien toipumisen seitsemän askelta. Eli tietenkin ihan ensimmäiseksi on tärkeä tunnistaminen. että tää ei ole vaan tän suhteen ongelma. Ja tää ensimmäinen vaihe on usein hyvinkin kivulias, mutta äärimmäisen tärkeä, elintärkeä. Sillä se on sisäinen siirtymä, jossa ihminen alkaa katsoa ulkoisten ongelmien sijaan. niihin omiin sisäisiin kaavoihin. Sillä usein lähesriippuvainen ihminen on tottunut ajattelemaan aina näin, että mä valitsen aina vääränlaisen kumppanin, mulla ei ole tuuria rakkaudessa ja mun parisuhteet ei nyt vaan jostain syystä toimi. Mutta jossain kohtaa toivottavasti syntyy hiljainen herääminen, jossa voi oivaltaa, että tää ei ole sattumaa. Mussa on olemassa jokin osa, joka osallistuu tähän dynamiikkaan ja etsiytyy kerrasta toiseen näihin dynamiikoihin, vaikka mä en toivo sitä. Ja tää tiedostaminen tuo yhtä aikaa kipua, mutta voimaa myös. Eli tän heräämisen mukana tulee sekä vapautta, mutta myös ahdistusta. Ja vapautta siksi, että alkaa ymmärtämään, että se toipuminen on mahdollista. Sitten taas ahdistusta, koska oivaltaa, että ohhoh, minäpäs oon itse nyt osa tätä epätervettä mallia. Eikä mulla ollut hajuakaan siitä, että näin on. Se myös voi herättää häpeää, eli miksi mä oon elänyt näin kauan näin tai vihaa? Miksi kukaan ei ole nähnyt, mitä mulle on tapahtunut lapsena? Tai surua. Mä oon hylännyt itseni vuosia, jotta mä en joutuisi yksin. Mutta just tää emotionaalinen ristiriita onkin se portti ja ovi muutokseen. Eli kyse ei ole vaan yhdestä suhteesta, vaan sisäisestä ohjelmasta, ohjelmoidusta ohjelmasta sisällä. Ja muistetaan aina, että lähesriippuvuus ei kehity tyhjästä, se rakentuu lapsuudesta jo. Silloin kun tunteita ei ole saanut ilmaista vapaasti ja tarpeita on pidetty liiallisina tai noloina ja lasta on voitu rakastaa ehdollisesti. Sä riität ja oot hyvä vaan, jos. Ja sit ehkä lapsena on pitänyt huolehtia aikuisista eikä toisinpäin. Ja tällöin lapsen mieli lähtee tekemään sitä, mitä mielen kuuluukin tehdä, eli se lähtee kehittämään strategian, miten se selviää. Eli jos mä oon kiltti ja hyvä ja huomaamaton, niin ehkä mä sitten oon turvassa. Mutta sitten kun kasvaa aikuiseksi ja tää strategia toistuukin automaattisesti, vaikka sille ei ole enää tarvetta, niin se alkaa olla tuhoisammalli. Silloin kun ihminen ei tiedosta, että hän ei ole enää se pieni lapsi, joka tarvii muiden hyväksyntää säilyäkseen hengissä, niin silloin tää malli pysyy hengissä. Ja silloin hän on edelleen henkisesti sidottu siihen rooliin, joka lapsuudessa palveli, mutta nyt aikuisena se vain satuttaa. No miten se voisit näkyä ihmissuhteissa? Silloin kun on tunnistamisen hetki ja se hetki, kun alkaa oivaltaa, että meidän suhteet, että ne suhteet on yleensä toistuvia kaavoja. Esim. välttelevät kumppanit, narsistinen dynamiikka ja rakkaus valtaa rajoja. Ja ne rakentuu enemmän pelolle kuin yhteydelle ja ne on semmoisia vetovoimaisia alkuunsa just siksi, että niillä niistä toistuu jotain tuttua, vaikka se ei ole hyväksi, mutta se on tuttua ja turvallista. Esimerkiksi sillä tavalla, että jos lapsena koki, että hänen piti ansaita vanhemman huomio, niin aikuisijällä tää ansaittu rakkaus tuntuu oikealta rakkaudelta, vaikka se oikeasti kuluttaa. Sit taas jos lapsena tunteet ei olleet tervetulleita, niin aikuisena voi vetäytyä tai sopeutua parisuhteessa, jottei olisi vaan liikaa sille toiselle. Ja tunnistamisvaiheessa nyt sitten ihminen alkaa ymmärtämään, ettei ongelma ole vaan kumppanissa, vaan paljon syvemmällä emotionaalisessa historiassa. Ja sit tulee tää, nyt mä en enää voi olla tietämätön. Ja miksi tää on ratkaisevaa sitten? Tarkastellaan vähän sitä. Sillä tää lause kiteyttää sisäisen siirtymän. Mä en enää voi elää reaktiivisesti, eli mä en enää voi elää niin, että mä luulen tän olevan normaalia, vaan mun täytyy lähteä kyseenalaistamaan tämä opittu normaali. Ja sit kun ihminen alkaa tunnistaa sen kaavan, niin hän ei voi enää kokea epätervettä suhdetta samalla tavalla turvallisena kuin aikaisemmin. Ja sit yleensä aletaan näkemään manipulointia, joka suhteessa monesti sitten tämmöisessä on ja sit alkaa nousta ahdistus. Ja yksilö alkaa kaipaamaan jotakin muuta, mutta ei vielä tiedä, että mitä, mutta jotain muuta. Ja tää on nyt vähän semmonen niinku valo pimeässä huoneessa. Sitä ei voi enää sammuttaa, mutta voi valita. Katsooko ympärilleen vai päättääkö piiloutua takaisin? Nyt sitten tunnistamisvaiheessa hyviä työkaluja on terapeuttinen peili ja nimenomaan kiintymyssuhde työskentely, jossa paneudutaan niihin lapsuuden kiintymyssuhteisiin. Ja sä voit itse kirjoittaa sun suhdehistoriaa, tarpeitten ja rajojen analyysiä tai sitten tehdä semmoista kehoskannasta, mitä mun keho kertoo. Tässä haasteena voi olla yliasanalysointi, sit voi nousta syvää häpeää ja itsesyyttöstä ja kipuilua sen kanssa, että ei voi enää palata siihen vanhaan tuttuun sumuun ikään kuin siihen aikaan, kun ei vielä tiennyt. Mutta jokainen rehellinen havainto on askel vapauteen. Sillä se tunnistaminen on muutoksen lähtöpiste ja sen jälkeen alkaa vaihe, jossa vanhoja toimintamalleja aletaan purkamaan. Ja silloin tulee semmosia epämukavia vierotusoireita myös tuttuuden menettämisestä ja sen tilalle alkaa sitten rakentua uusi sisäinen malli, jossa turva ei enää tule muiden kautta, vaan itsestä. Ja tää on matka, jonka varrella tarvitaan aikaa, myötätuntoa ja tukea. Mutta se on myös matka, joka voi muuttaa koko suhteen omaan itseensä, mutta sen lisäksi kaikki ihmissuhteisiin.