Tunne-elämän epävakauden kehittyminen

[0:05]Tunne-elämän epävakauden kehittymistä selitetään biososiaalisella mallilla. Se tarkoittaa sitä, että sekä biologialla että sosiaalisella ympäristöllä, erityisesti lapsuus- ja nuoruusiässä, on merkitystä. Biologian osalta puhutaan temperamentista. Temperamentti on meidän persoonallisuuden biologispohjainen periytyvä osa. Se tarkoittaa sitä, että osa meistä on ihan synnynnäisesti esimerkiksi aktiivisempia kuin toiset, toiset taas on rauhallisempia. Usein temperamentti on nähtävissä ihan jo silloin vauvana ja pikkulapsena. Se on vähän semmoinen niin kuin ominainen osa meissä. Semmoisia temperamenttipiirteitä, joita on yhdistetty tunne-elämän epävakauteen, on herkkyys, eli siis se, että semmoiset asiat ympäristössä, joihin toinen lapsi ei reagoi välttämättä mitenkään, niin herättääkin tosi voimakkaan reaktion herkässä lapsessa. Sitten tämmöinen tunnereaktioiden voimakkuus, intensiivisyys eli se, kun herää joku tunne, niin se tunne on todella voimakas, intensiivinen, räiskyvä. Kolmas tämmöinen temperamenttipiirre on se, että nämä tunnereaktiot laantuvat hitaasti. Eli kun kerran se tunne on herännyt, niin sitten se kestää pitkään ennen kuin se jotenkin rauhoittuu tai asettuu tai palautuu hermostollisesti normaalitasolle. Ympäristön osalta puhutaan ei-validoidasta ympäristöstä. Sillä tarkoitetaan sitä, että lapsen tunteita ja tarpeita ei jotenkin pystytä ottamaan huomioon tai ei huomioida tarpeeksi hyvällä tavalla. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lapsen tunteita ei kestetä tai lapsi jätetään tunnereaktioiden kanssa jotenkin liian yksin, tai että jotenkin sitä lapsen tarkoitusta, sitä mieltä siellä tunteen takana, ei ymmärretä, minkä takia lasta vaikka nyt harmittaa. Voi olla, että tulkitaan vaikka pettymyksen tunteet jotenkin ilkeydeksi tai haluisi jollain lailla vaikka pilata joku yhteinen kiva. Lisäksi se voi olla, ettei saisi näyttää mitään tunteita, että pitäisi olla jotenkin tyyni ja rauhallinen, vaikka oikeasti ihan kaikilla lapsilla on tunteet ja ihan kaikkien lasten tunteet näkyy myös ulospäin. Tämä lapsen tunteiden ja tarpeiden ohittaminen voi olla ihan tahatonta, semmoista että vanhempi ei rehellisesti ymmärrä, että joku asia on lapselle niin iso. Se voi esimerkiksi johtua siitä, että vanhempi itse on temperamentiltaan tosi erilainen kuin lapsi. Jos vanhempi vaikka ei ole ollenkaan herkkä, niin voi olla hankala ymmärtää lasta, joka on hirveän herkkä, jolle kaikki asiat on tosi isoja. Niin voi olla, että sitten tämä herkkä lapsi jää jotenkin liian yksin niiden omien tunteidensa kanssa, vaikka vanhempi olisi hyvää tarkoittava eikä millään lailla haluaisi ohittaa tätä lasta tai jättää lasta yksin. Suurin osa vanhemmista pyrkii tekemään lastensa kanssa parhaansa ja toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla kuin he osaavat. Mutta aina vanhemmalla itsellään ei ole voimavaroja tai taitoja tai juuri sillä hetkellä mahdollisuutta elämässään olla läsnä sille lapselle sellaisella tavalla kuin se lapsi tarvitsisi. Ja se lapsen kokemus on se, mikä on tunne-elämän epävakauden syntymisen kannalta merkityksellistä. Jos lapsi kasvaa semmoisessa ympäristössä, jossa hänen tunteet ja tarpeet ei tule ihan semmoisella tavalla kohdatuiksi kuin hän tarvitsisi, niin siitä saattaa seurata esimerkiksi sellaista, että on aikuisena tosi hankala olla omien tunteiden kanssa. Omat tunteet voi tuntua kestämättömiltä, ei ehkä tunnista omia tunteita tai ei tiedä, miten toimii niiden kanssa. Tämä on aika yleistä tunne-elämän epävakauteen liittyen. On myös mahdollista, että on jotenkin oppinut, että ei saisi tuntua miltään tai että kaikenlaiset tunteet on jotenkin vaarallisia, jolloin niitä tunteita pyrkii välttelemään ja silloin jää paitsi siitä tunteiden tuomasta tärkeästä tiedosta, jota ihan meistä jokainen tarvitsee tässä elämässä.