[0:00]Hei. Tämä video on lähisriippuvuussarjan huipennus. Eli me ollaan kuudessa ensimmäisessä osassa käyty läpi lähisriippuvuuden eri selviytymismalleja, miellyttämisen, vetäytymisen, jäätymisen, hyökkäämisen, rooliottamisen ja sen, miten temperamentti, kiintymyssuhde ja oma-arvontunto nyt muovaa meitä ihan pienistä pitäen. Eli siihen, mikä malli me valitaan. Ja nyt tässä jaksossa me ei enää avata näitä perusteita. Ja jos sä haluat ymmärtää syvällisemmin näitä, mistä nää mallit on syntynyt ja miksi ne aktivoituu juuri lähisessä suhteessa, niin sä voit palata tän sarjan kuuteen ensimmäiseen videoon. Ja ne rakentaa tämän videon pohjan. Tällä videolla me keskitytään nyt yhteen asiaan: siihen, miten noidankehä oikeasti katkeaa. Ja muutos ei ala toisesta ihmisestä. Se ei ala siitä, että kumppani ymmärtää enemmän, reagoi paremmin tai muuttuu ensin, vaan se alkaa siitä, että oma hermosto oppii uuden tavan olla turvassa. Nää selviytymismallit ei katoa tahdon voimalla. Ne ei muutu päättämällä, että no nyt mä en enää reagoi näin, vaan ne muuttuu, kun hermosto saa toistuvasti uuden kokemuksen. Eli että yhteys ei katoa, vaikka me mentalistelet tai rakkaus ei romaha, jos mä en miellytä. Tai mä en hajoa, vaikka toinen vetäytyisiikin hetkeksi. Muutos ei ole suuri päätös, vaan se on pieniä toistuvia tekoja, muurahaiseen askelia arjessa. Ja just tähän me nyt tällä videolla keskitytään. Jos tää sarja on kulkenut sun kanssa tähän asti ja et oo vielä tilannut kana kanavaani, niin tän kanavan tilaaminen on yksi tapa jatkaa matkaa täällä meidän kanssa. Täällä me ei yritetä ymmärtää pelkästään ilmiötä, vaan me myös harjoitellaan yhdessä rakentamaan turvaa ja myös sitä kautta eheämpää yhteyttä. Ennen kuin mikään voi muuttua, niin sun täytyy tunnistaa, mikä on just sinun automaattinen tapa reagoida silloin, kun sä koet uhkaa yhteydelle tai omalle turvalle. Ja nyt näissä sarjan aiemmissa videoissa me ollaan käyty läpi nää mallit yksityiskohtaisesti. Ja jos sä et ole vielä pysähtynyt niiden äärelle kunnolla, niin mä suosittelen, että sä palaat niihin ihan ajan ja ajatuksen kanssa. Sillä niissä avautuu just se miksi just sun hermosto reagoi tietyllä tavalla. Ja usein toki myös se, miksi sun puoliso reagoi sitten omalla tavallaan. Käyään ihan lyhyesti muistutuksena yleisimmät selviytymismallit läpi. Eli miellyttää hän rauhoittaa suhdetta mukautumalla ja asettamalla toisen tarpeet omien edelle. Sitten pakenija vetäytyy, sulkeutuu tai tarvitsee sit tilaa säädelläkseen omaa kuormitusta. Ja hyökkääjä, hän lähestyy voimalla, vaatii, reagoi nopeasti ja hyvin intensiivisesti. Ja jäätyjä, hän lamaantuu, hiljenee, menettää yhteyden omiin sanoihin ja tunteisiin. Ja roolinkantaja identiteetti sulautuu ja rakentaa koko minuutensa suhteen varaan ja unohtaa sit vähitellen, kuka hän itse on ilman sitä. Nää ei ole persoonallisuuksia, vaan ne on hermoston oppimia tapoja säilyttää yhteys. Ja siksipä ensimmäinen kaikkein ratkaisevin kysymys nyt kuuluukin, että mitä sä teet silloin, kun sä pelkäät menettäväsi yhteyden? Taisteletko sä, vetäydytkö, yritätkö olla parempi, kiltimpi tai vahvempi, vai katsotko sä hiljaisuuteen? Nytkö sä tunnistat oman mallisi ja ehkä myös toivottavasti puolisosi mallin, niin sä et enää katso tätä suhdetta sitte syyllisten kautta, vaan sä alat nähdä dynamiikkaa. Ja siitä voi alkaa sitten se muutos. Tarkastellaan ihan ensimmäiseksi hyökkääjä vetäytyjä parisuhteen dynamiikkaa. Ja tää on yksi yleisimmistä, joita mä tapaan terapiassa ja samalla yksi kaikkein kuormittavimmista parisuhdedynamiikosta. Ulos se näyttää siltä, että toinen on liian vaativa ja toinen liian etäinen. Mutta todellisuudessa hän nyt kyse on kahdesta jälleen kerran hermostosta, jotka yrittää vaan parhaansa mukaan selviytyä siitä samasta turvattomuuden kokemuksesta, jota on, mutta täysin eri tavoilla.
[5:18]Ja mitäs siinä sitten tapahtuu? Tilanne voi alkaa hyvinkin pienestä. Toinen ei vaikka vastaa viestiin tai ihan ei ne ääni jotenkin muuttuu tai katse viivähtää, keskustelu jää kesken. Ja tällöin hyökkääjä hermosto havaitsee muutoksen ensimmäisenä, eikä tulkitse sitä neutraalisti, vaan se on uhka. Ja hänen sisäinen viestinsä on silloin, että nyt on yhteys vaarassa, jolloin hänen keho aktivoituu nopeasti. Sydän alkaa hakkaa, mieli alkaa etsiä selityksiä vaikka ja ja koska odottaminen tuntuu nyt sietämättömältä, niin hyökkääjä lähestyy. Mitä sulla on? Miksi sä et vastaa? Sä et taaskaan kuuntele mua. Etkö sä välitä musta? Tää ei oo kyse mistään valdataistelusta. Siinä ei hyökätä vallan vuoksi, vaan se on hätähuuto sen yhteyden säilyttämiseksi. Mutta nyt vetäytyjä hermosto kokeekin tän tilanteen aivan täysin toisella tavalla. Nyt kun toinen lähestyy hyvin intensiivisesti, hänen ääni kovenee ja vaatimukset lisääntyy, niin vetäytyjän keho tulkitseekin sen sitten kuormituksena. Ja hänen sisäinen viestinsä on nyt sitten minun kohdistuu paine. Mä en pysty käsittelemään tätä. Ja silloin aktivoituu se pako tai jäätyminen. Niinpä hän hiljenee, hän katsoo pois. Hän poistuu huoneesta sanomatta mitäänkään mitään tai sit hän sanoo, että ei tästä nyt tarvi tehdä numeroa. Mitä sä nyt alat? Mutta mitä enemmän nyt sit hyökkääjä yrittää saada kontaktia, niin sitä enemmän vetäytyjä sulkeutuu ja pakenee. Ja mitä enemmän vetäytyjä sulkeutuu, niin sitä voimakkaammin hyökkääjen hylkäämisen pelko ja kokemus aktivoituu. Ja tällä lailla siitä tulee se noidankehä. No mikä on sitten kummankin hermoston logiikka? Tää dynamiikkahan ei oo mitään sattumaa, vaan se on kahden kiintymyssuhdehistorian kohtaamista. Ehkä siinä on jotain normaalia molemmilta nyt sieltä lapsuudesta. Eli hyökkääjä hermostoinen logiikka on semmonen, että usein usein taustalla on kokemus epäjohdonmukaisesta yhteydestä. Ja lapsena yhteys on ollut välillä läsnä, välillä ei. Ja tai sit on saanut huomioita vasta, kun reagoi voimakkaasti. Jolloin tunteet on pitänyt tuoda isosti esiin, jotta ne kuullaan ja huomataan. Niinpä hermosto on oppinut, että jos mä en reagoin nyt, niin mä jään yksin. Mä jään ilman sitä, mitä mä kaipaan. Siksipä hyökkääjä ei siedä viivettä. Hiljaisuus ei oo hänelle neutraali tila millään tavalla, vaan se on vaaran merkki. Ja niinpä hänen strategia on nyt sit aktivoi aktivoi se yhteys keinolla millä hyvänsä. Ja sit taas vetäytyjän hermostollinen logiikka nyt kun taustalla on kokemus kuormittavasta tai tunkelevasta vuorovaikutuksesta ja lapsena se on voinut olla sitä, että tunteet on ollut liikaa. Konfliktit on ollut kaoottisia ja rauhaa ei oo ollut. Joten hänen hermostonsa on nyt sitten taas oppinut, että turva löytyy etäisyydestä. Ja siksipä vetäytyjä ei sulkeudu sen vuoksi, ettei välittäis, vaan siksipä, että hermosto ei kestä sitä ylivirittynyttä tilaa. Hän ei tiedä, mitä tehdä. Hänen strategiansa rauhoittaa systeemiään on poistua tilanteesta. No miksi tää yhdistelmä on sit niin voimakas? Koska kummankin selviytymisstrategia aktivoi nyt sen toisen haavan. Hyökkääjällä se on, että jos sä vetäydyt, mä kadotan sut. Ja sitten vetäytyjällä se on taas vuorostaan, että jos sä lähestyt mua näin, niin mä hajoan tähän. Mä en kestä. Ja niinpä molemmat jää kokemaan yksinäisyyttä. Molemmat kokee turvattomuutta, ja molemmat uskoo yrittävänsä pelastaa sen suhteen, mutta heidän keinot törmääkin yhteen. No mitä hyökkääjä voi tehdä? Tärkeintä on nyt ymmärtää, että sun intensiteettisi ei oo pahuutta. Se on hätä. Mutta jos sä et säätele sitä, niin se työntää sen toisen kauemmas, ja se vahvistaa just sitä, mitä sä pelkäät kaikkea eniten. Niinpä ensimmäiseksi on tämmöinen 20 minuutin sääntö. Eli kun sä huomaat sun hermoston aktivoitumisen, niin älä aloita sitä keskustelua heti. Koska hermosto ylivireys kestää noin 20 minuuttia, jos sitä ei siis ruokita. Eli tee tämä: kävele, hengitä, liiku. Tää ei oo vetäytymistä, tää on säätelyä. Ja sit sano toiseksi, sano sun tunne, en vaatimusta. Älä sano näin: miksi et koskaan vastaa, vaan sä opettele sanomaan mieluummin, että mua pelotti, kun sä et vastannut. Nimittäin tunne ei hyökkää, mutta vaatimus hyökkää. Kolmanneksi, harjoittele viivettä. Viive ei tarkoita hylkäämistä, vaan se tarkoittaa toisen erilaisen rytmin hyväksyntää. Ja jos sä opit sietämään ihan hetken epävarmuutta, niin sun hermosto oppii vähitellen, että aa, ei se yhteys katoa. No mitä vetäytyjä voi tehdä? Muistetaan taas, että se vetäytyminen ei oo välinpitämättömyyttä, vaan se on ylikuormituksen säätelyä. Mutta jos sä katoat kokonaan, niin toisen hylkäämisen pelko vahvistuu, jolloin sun tehtävä on älä katoa ilman sanoja. Älä poistu hiljaa. Opettele sanomaan: mä tarviin hetken rauhoittuaksemme, mutta mä palaan tähän. Ja tää lause yksinään voi muuttaa dynamiikan, kun sä palaat sitte siihen asiaan oikeasti. Toiseksi on tämmöinen aikakatkosopimus. Eli nyt sopikaa etukäteen, kuinka kauan tauko kestää, kuka aloittaa seuraavan keskustelun ja missä tilanteessa palataan nyt tähän asiaan. Ennakoitavuus on se juttu, joka rauhoittaa molempien hermostoon. Ja sitten kolme, pysy kehollisesti läsnä, vaikka sä et pysty puhumaan paljon, niin katso, nyökkää ja vaikka kosketa. Kehollinen läsnäolo nimittäin estää toisen hermoston sit tulkitsemasta sitä vetäytymistä hylkäämiseksi. Ja tässä dynamiikassahan muutos ei tarkoita sitä, että hyökkääjä muuttuu hiljaiseksi tai vetäytyjä aloittaa alkaa olemaan intensiivinen, vaan se tarkoittaa sitä, että hyökkääjä oppii säätelemään ennen lähestymistä, vetäytyjä oppii pysymään yhteydessä niin, että hän ei pakene. Ja nyt kun toinen ei enää reagoi vanhalla tavalla, niin sit se noidankehä alkaa siitä horjua ja katketa. Aluksi se voi tuntua vähän oudolta, vähän epävarmaltakin, jopa turvattomalta, koska se vanha tuttu, vaikkei turvallinen ookaan, niin se kaava ei käynnistykään.
[13:30]Mutta just se on se uuden synnyn mahdollisuus. Nyt se yhteys, kun ei enää perustu pelkoon, vaan se alkaa rakentua aikuisen säätelyn varaan, ja se on ensimmäinen todellinen askel pois lähisriippuvuudesta dynamiikasta.
[13:50]Sitten seuraavaksi me keskitytään tarkastelemaan miellyttäjä hyökkääjä dynamiikkaa. Tää dynamiikka on monelle vielä salakavalampi kuin tuo edellinen, koska tää näyttää ulospäin toimivalta hyvin pitkään, mutta sisäisesti tää kuluttaa molempia. Ja mennään nyt tähän dynamiikkaan syvälle ja tehdään tästä niin kristallinkirkas kuva, kuin pystytään tässä. Nimittäin tässä yhdistelmässä toinen reagoi paineella ja toinen mukautumalla. Nyt toinen ottaa tilaa voimalla ja toinen luovuttaa tilaa hiljaa. Ja ulospäin tää näyttää siltä, että suhde on tasapainossa, mutta todellisuudessa se rakentuukin nyt epätasapainon varaan. Tarkastellaan, miten se tapahtuu. Eli tilanne alkaa usein pienestä erimielisyydestä, ja hyökkääjä kokee, ettei häntä kuulla, joten hän aktivoituu nopeasti. Ääni kovenee, perustelut tulee voimakkaammaksi ja hän alkaa ajaa alkaa asiaansa. Ja nyt sitten miellyttäjän hermosto reagoiikin toisella tavalla. Hänen sisäinen viestinsä sanoo, että nyt tää konflikti uhkaa mun turvaa ja yhteyttä. Ja koska se yhteys on hänelle elintärkeä, niin hän alkaakin mukautumaan. No joo, tehdään vaan niinku sä haluat. No, ei tää nyt mulle oo niin tärkeetä. No, ehkä mä oon vähän yliherkkä, ja sit tilanne rauhoittuukin nopeasti, mut se rauhoittuu sitä vaan pinnalta. Voidaanpa vähän, mikä on kummankin hermoston logiikkaa? Ensin miellyttäjä. Eli useinhan taustalla on siis lapsuus, jossa konflikti on koettu kuormittavana ja pelottavana. Aikuinen on ehkä vetäytynyt, suuttunut tai kylmennyt riita tilanteessa, jolloin rakkaus on alkanut tuntumaan ehdolliselta. Ja hänen hermosto on oppinut tän, että turva löytyy mukautumalla. Miellyttäjä ei luovu mielipiteistään sen vuoksi, että hänellä ei oisi sitä, mutta hän luopuu siitä, koska yhteyden säilyttäminen tuntuu tärkeämmältä kuin se hänen oma totuutensa. Mutta jokainen mukautuminen jättää pienen jäljen ja hän kadottaa pienen palaa itsestään. Mua ei kuultu, mä en ollut tärkeä, ja nää kertyy ja pikkuhiljaa hän luopuu itsestään. No sitten taas hyökkääjä hermostollinen logiikka, mikäslaen se on? Hän on usein oppinut, että häntä ei huomata, hän ei tule kuulluksi ilman voimakasta ilmaisuo. Ja niinpä hänen täytyy ajaa itseään, jotta saa tilaa. Pehmeys ei oo mikään turvaantoja hänelle. Ja hänen hermosto oppi oli siis se, että jos mä en pidä ääntä, jos mä en puolusta itseäni heti, niin mut ohitetaan. Ja niinpä molemmat kokee, että heidän täytyy olla nopeita. Molemmmat kokee, että heidän täytyy olla vahvoja, ja koska kumpikaan ei oo vielä oppinut säätelemään ennen reagointia, niin tunteet vyöryy valtoimenaan. Ja vaikka tässä dynamiikassa nyt kumpikaan ei välttämättä halua voittaa, mutta molemmat kyllä haluaa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, mut nyt se kuulluksi tulemisen yritys muuttuukin sit taisteluksi. Ja miksi tää dynamiikka sit on niin voimakas, koska se ruokkii itse itseään. Yksi korottaa ääntään, toinen korottaa vielä enemmän. Yksi syyttää, toinen puolustautuu hyökkäämällä takaisin, ja kohtaapa sitte ei kumpikaan enää muista ees, että mistä se riita on alkanut, mutta molemmat on ihan tiloissa. Eli hermosto on ihan täysessä hälytystilanteessa. Ja nyt sit sopinto. Tässä dynamiikassa sovinto voi olla hyvinkin nopea. Sit kun se tunne purkaus laskee, niin molemmat voi kokea jopa helpotusta. Huh, saatiin pihalle se, mikä on siellä paineita oli. Ja sit usein sovinto tapahtuu, voi tapahtua fyysisen läheisyyden kautta, semmosen intensiivisen tunneyhteyden kautta ja seksuaalisuuden kautta, ja se tuntuu voimakkaalta. Se voi tuntua hyvinkin puhdistavalta ja jopa romanttiselta. Mutta jos niitä asioita ei käsitellä, niin tää kaava toistuu ja toistuu, ja sit seuraava pieni ärsyke aktivoi nyt tasan sen saman tilanteen, semmoseksen kierteen. Ja miksi tää kuluttaa? Koska valitettavasti hermosto ei hermosto ei pääse sit lepäämään. Tämmöisessä taistelusuhteessa voi olla suuria riitoja, suuria sovintoja ja niiden välissä rauhallisia hetkiä, mutta semmonen syvä turva jää usein rakentumatta. Koska kumpikaan ei oo oppinut, että yhteys voi säilyä ilman taistelua. No mitä voi tehdä? Tässä dynamiikassa, niinku missään muussakaan, niin tärkeintä ei oo valmen vaimentaa tunteita, vaan säädellä niitä. Ensiksi turvasana riitaan, eli se pitää sopia ennen riitaa, sana, joka ei liity itse riita-aiheeseen. Ja sit kun toinen sanoo sen, niin keskeytetään keskustelu. Kunnioitetaan sitä turvasanaa. Ei siksikään, et se asia ois jotenkin ratkaistu, vaan siksi, että nyt hermosto tarvii huili taukoa. Se pitää olla sopimus. Siitä ei paeta, vaan se on vaan yhdessä sovittu asia, josta pietään kiinni. Toiseksi on semmonen aikakatko sitten, se sovitana kanssa. Nyt se tauko ei saa olla mikään epämääräinen, vaan se pitää sopia, eli kuin pitkän ajan päästä siihen asiaan palataan. Onko se puoli tuntia, tunti, ja sitten päätetään myös, että kuka aloittaa keskustelun sitten seuraavan kerran uudelleen. Ja milloin viimeistään palataan siihen asiaan. Muuten se ilman paluuta, se tauko muuttuu vetäytymiseksi, joten selkeällä paluulla tauko muuttuu säätelyksi. Kolmanneksi, palaa keskusteluun 24 tunnin sisällä, ja tää on ratkaiseva. Koska nyt se taistelupari usein he sopii nopeasti, mutta eivät käsittele, joten palatkaa siihen asiaan, kun hermostot on rauhoittunut, ja kysykää, mitä minun saa aktivoituu. Mitä minä oikeasti pelkäsin ja missä kohtaa mun hermosto lähti laukalle? Oma vastuuta, ja sieltä taistelun alta löytyy yleensä pelko, ja sit kun sen löytää, niin se dynamiikka pehmenee. Ja kun muutos alkaa, niin aluksi tää dynamiikka tuntuu jopa latistuneelta, kun toinen ei lähde siihen taisteluun mukaan. Toinen voi yrittää provosoida entistä enemmän, koska se tuttu kipinä, se tuttu tahtipuuttu, mutta jos molemmat sitoutuu pysymään siinä säätelyssä, niin sit pääsee tapahtuu jotain uutta.
[21:42]Se intensiteetti ei katoa, se vaan muuttuu. Energia vapautuu yhteyteen, ja silloin suhde ei enää elä riidan ja sovinnon ääripäissä, vaan se alkaa rakentua vakaammalle pohjalle. Jos kumpikaan ei joudu taistelemaan siitä, että tulee kuulluksi, ja tää on siirtymä nyt reaktiosta vastuuseen, aikuisen vastuulliseen. Ja just tää on se kohta, missä tän suhteen noidankehä alkaa murtumaan. Eikä tää oo nyt heti kerta laakista täydellisesti tehtynä, hei, siihen menee aikaa.
[22:34]Se tarvii harjoitusta, mutta jokainen kerta, kun sä pysähdyt ennen sun reaktiota, kun sä onnistut pysähtyy ja huomaamaan sen, niin sä rakennat uudenlaista hermostollista polkua. Ja se on se, mistä se vapaus vähitellen rakentuu.
[23:08]Mut sit mitä tapahtuu, jos toinen vaan muuttuu? Tää on yksi tärkeimmistä ja vaikeimmista kohdista. Kun toinen alkaa toimia uudella tavalla, niin se dynamiikka horjuu. Vanha tasapaino, joka on rakentunut molempien selviytymis selviytymismallien varaan, niin se menee epäkuntoon. Jos hyökkääjä lakkaa jahtaamasta, niin vetäytyjä voi aluksi vetäytyä vielä enemmän. Tai jos miellyttäjä alkaa sanoa ei, niin toinen voi reagoida paljon voimakkaammin kuin koskaan ennen. Tää ei tarkoita sitä, että muutos on väärä, vaan se tarkoittaa sitä, että järjestelmä yrittää palauttaa sen vanhan tasapainon. Ja usein muutoksen alussa käykin niin, että tai jossain vaiheessa, että toisen reaktiot sit heti heti kylläkin voimistuu, ja se on se hermoston tapa testata, että voisiko me sittenkin palata siihen vanhaan. Ja siksipä muutos vaatii kykyä sietää sitä väliaikaista epätasapainoa. Niitä hetkiä, joissa kaikki tuntuu ikään kuin liukuvan käsistä. Mutta jos sä pystyt pysymään uudessa tavassa toimia rauhallisesti, johdonmukaisesti, ilman vasta hyökkäystä, niin kyllä se dynamiikka alkaa vähitellen rakentumaan uudelleen, ja sitten se noidankehä vaan murtuu sieltä. Sitten on toki kohtia, milloin myös tarvitaan terapiaa siihen avuksi, koska kaikkea ei tarvitse, eikä pidä nyt yrittää selviytyä ja kantaa yksin. Ja terapia on erityisen tärkeää silloin, kun taustalla on käsittelemättömät traumaattisia kokemuksia, jotka aktivoituu siinä parisuhdetilanteessa. Eikä terapia tarkoita mitään epäonnistumista, se ei tarkoita sitä, että te päädytte yhdessä rakentaa turvaa tietoisesti. Ette käy enää niitten selviytymismallien varassa, vaan tää sarja ei ollut vaan opas siihen, miten rakastaa enemmän, vaan se on ollut matka siihen, miten olla turvassa parisuhteessa, myös itsensä kanssa. Miten olla turvassa parisuhteessa.
[25:21]Miten olla turvassa parisuhteessa, myös itsensä kanssa.
[25:44]Eli lähisriippuvuuden noidankehä ei katkea yhdellä oivalluksella. Se katkeaa toistuvalla, uudelleen toimimisella, ja yleensäkin muutos etenee näiden viiden vaiheen kautta. Eli ykkönen oli se tiedostaminen, eli tunnista sun reaktio. Ensimmäinen askel ei oo muuttaminen, vaan huomaaminen, ihan vaan huomaaminen.
[26:15]Missä kohtaa mun keho aktivoituu? Milloin mun ääni kovenee? Milloin mä vetäydyn tai milloin mä alan miellyttää? Koska ilman tietoisuutta kaikki tapahtuu automaattisesti, ja vaan tietoisuus luo sen ensimmäisen välin sen ärsykkeen ja reaktion. Toinen oli kehollinen säätely ennen kuin sä puhut. Hermosto ei rauhoitu ajattelemalla. Se rauhoittuu kehollisesti, eli hengitä, vetä tauko, liiku, juo vettä, poistu vähäksi aikaa huoneesta. Ilman säätelyä mikään keskustelu ei johda turvaan. Kolmanneksi, nimeä tunne. Koska me usein reagoidaan sekundaari tunteella. Eli viha peittää pelon, kritiikki peittää häpeän, hiljaisuus peittää turvattomuuden.
[27:24]Mutta sit kun sä pystyt sanomaan, että mua pelottaa, mua hävettää, mä tunsin itteni yksinäiseksi, tää muuttaa dynamiikan. Neljänneksi, opettele tunnistamaan tarpeet. Tunteen alla on aina tarve, tarve tulla nähdyksi, tarve saada rauhaa, tarve kokea arvostusta, tarve tulla vakuutetuksi siitä, että yhteys säilyy. Ilman sen oman tarpeen tunnistamista me nimittäin jäädään syyttämään toista.
[28:09]Ja viidenneksi, ilmaise asiat ilman syytöstä, oma-vastuullisesti. Koska ero on ihan valtava näiden kahden välillä. Sä et koskaan tai sitten mua tuntuu. Nyt kun sä puhut sun omasta kokemuksesta, niin silloin sä et hyökkää, mut kun sä puhut toisen virheistä, niin toinen puolustautuu ja kokee sen hyökkäämisenä, eikö niin? Ja tää on se kohta, jolloin noidankehä joko jatkuu tai katkeaa. Eikä tää oo nyt heti kerta laakista täydellisesti tehtynä, hei, siihen menee aikaa. Sä tarvii harjoitusta, mutta jokainen kerta, kun sä pysähdyt ennen sun reaktiota, kun sä onnistut pysähtyy ja huomaamaan sen, niin sä rakennat uudenlaista hermostollista polkua, ja se on se, mistä se vapaus vähitellen rakentuu. Mut sit mitä tapahtuu, jos toinen vaan muuttuu? Tää on yksi tärkeimmistä ja vaikeimmista kohdista. Kun toinen alkaa toimia uudella tavalla, niin se dynamiikka horjuu. Vanha tasapaino, joka on rakentunut molempien selviytymis selviytymismallien varaan, niin se menee epäkuntoon. Jos hyökkääjä lakkaa jahtaamasta, niin vetäytyjä voi aluksi vetäytyä vielä enemmän. Tai jos miellyttäjä alkaa sanoa ei, niin toinen voi reagoida paljon voimakkaammin kuin koskaan ennen. Tää ei tarkoita sitä, että muutos on väärä, vaan se tarkoittaa sitä, että järjestelmä yrittää palauttaa sen vanhan tasapainon. Ja usein muutoksen alussa käykin niin, että tai jossain vaiheessa, että toisen reaktiot sit heti heti kylläkin voimistuu, ja se on se hermoston tapa testata, että voisiko me sittenkin palata siihen vanhaan. Ja siksipä muutos vaatii kykyä sietää sitä väliaikaista epätasapainoa. Niitä hetkiä, joissa kaikki tuntuu ikään kuin liukuvan käsistä. Mutta jos sä pystyt pysymään uudessa tavassa toimia rauhallisesti, johdonmukaisesti, ilman vasta hyökkäystä, niin kyllä se dynamiikka alkaa vähitellen rakentumaan uudelleen, ja se on se mistä se vapaus vähitellen rakentuu. Mut sit mitä tapahtuu, jos toinen vaan muuttuu? Tää on yksi tärkeimmistä ja vaikeimmista kohdista. Kun toinen alkaa toimia uudella tavalla, niin se dynamiikka horjuu. Vanha tasapaino, joka on rakentunut molempien selviytymis selviytymismallien varaan, niin se menee epäkuntoon. Jos hyökkääjä lakkaa jahtaamasta, niin vetäytyjä voi aluksi vetäytyä vielä enemmän. Tai jos miellyttäjä alkaa sanoa ei, niin toinen voi reagoida paljon voimakkaammin kuin koskaan ennen. Tää ei tarkoita sitä, että muutos on väärä, vaan se tarkoittaa sitä, että järjestelmä yrittää palauttaa sen vanhan tasapainon. Ja usein muutoksen alussa käykin niin, että tai jossain vaiheessa, että toisen reaktiot sit heti heti kylläkin voimistuu, ja se on se hermoston tapa testata, että voisiko me sittenkin palata siihen vanhaan. Ja siksipä muutos vaatii kykyä sietää sitä väliaikaista epätasapainoa. Niitä hetkiä, joissa kaikki tuntuu ikään kuin liukuvan käsistä. Mutta jos sä pystyt pysymään uudessa tavassa toimia rauhallisesti, johdonmukaisesti, ilman vasta hyökkäystä, niin kyllä se dynamiikka alkaa vähitellen rakentumaan uudelleen, ja se on se, mistä se vapaus vähitellen rakentuu.
